perjantai 12. syyskuuta 2014

Koulutehtävä collection!

Koska weebly-homma ei tuttuun tapaan toiminut millään tasolla, päätin luoda blogin helpommin lähestyttävään (käyttäjän kannalta) ympäristöön. Tästä syystä myös julkaisen kaikki tähän mennessä tehdyt tehtävät samassa viestissä, siististi cool!

Let's get the party started, eli:

Tehtävä 2:



1.  DROPBOX


Käyttöönotto: Tehdään tunnukset, jonka jälkeen ne aktivoidaan ja palvelu on valmiina käytettäväksi. Mahdollisuutena on myös ladata DropBox sovellus jolla tiedostojen jakaminen ja lataaminen on vieläkin helpompaa.

Käytettävyys: Hyvin yksinkertainen, mahdollisuutena jakaa jaettavia tiedostoja kansioihin ja valita kenelle mitäkin jakaa. Lataaminen ja jakaminen on yksinkertaista ja myös henkilöille joilla ei dropbox tiliä ole, voi jakaa linkkejä tiedostoihin joita on jakamassa.

Tietoturva: Luotettava. Lisäksi käyttäjä voi itse ottaa käyttöön varmistuksen jolla lisätä tietoturvan pitävyyttä. Verkkosivuilta löytyi tieto että käytössä on ainakin SSL sekä AES-256 bit encryption.


2.  GOOGLE DRIVE

Käyttöönotto: Tehdään tunnukset tai käytetään jo esimerkiksi olemassa olevia gmail tunnuksia tai youtube –tunnuksia. Mahdollisuus myös maksullisiin palveluihin joilla käyttöön saa enemmän tallennustilaa. DropBoxin tapaan koneelle voi ladata ohjelman johon tiedostot siirtäessä ne päivittyvät suoraan Drive-palveluun ilman selaimen käyttöä.

Käytettävyys: Luokassa suoritetun kyselyn mukaan aloittaminen oli vaikeaa, mutta helppokäyttöisyyttä on ajan myötä parannettu, ja nykyään se on varsin yksinkertainen pienen tutkiskelun jälkeen.

Tietoturva: Verkkosivut antoivat tietoturvasta vain lähinnä samaa markkinointi hölynpölyä kuin aina, ei mitään konkreettista tietoa suojauksista. Huomattavaa kuitenkin on, että riskinä yhdistettyjen käyttäjätilien kanssa on se, että jos käyttäjä on huolimaton esimerkiksi sähköpostinsa tai youtube-tilinsä kanssa, voi mahdollisella tunkeilijalla olla pääsy niiden kautta myös Google Driven sisältöön.




3.  OneDrive


Käyttöönotto: OneDrive, eli entinen SkyDrive. Käyttöönotto on sama kuin aiemmissa, eli tunnusten luonnin jälkeen palvelu on valmiina käytettäväksi. Jos on jo aiemmin luonut hotmail/outlook tilin, ei edes tilin tekeminen ole välttämätöntä, vaan jo olemassa olevilla tunnuksilla voi kirjautua suoraan OneDriveen.

Käytettävyys: Käyttöliittymä on hyvin yksinkertainen, ja vaikka en aiemmin ollutkaan palveluun kirjautunut, löytyivät jakamis, kansion luonti ja palveluun lataaminen noin 30 sekunnin tutkiskelun jälkeen. Käyttöliittymä on hyvin lähellä esimerkiksi hotmailin vastaavaa, ja toisin kuin DropBox, se näyttää enemmän sähköpostilta kuin pilvipalvelulta. Käytössä ilmaistasolla on 15 gigaa tallennustilaa.

Tietoturva: Koska sähköpostin tunnukset on yhdistetty OneDriven tunnuksiin, on vastuuttomalla sähköpostin käytöllä mahdollisuus myös vuotaa OneDriven sisältö ulkopuolisen käsiin. Muista suojauksista oli hyvin vähän tietoa, mutta esimerkiksi on mahdollista laittaa päälle asetus, jossa joka kerta uudella laitteella kirjautuessa tarkistetaan onko käyttäjä varmasti tilin haltija.


 Tehtävä 3:




Periaatteessa hyvin ajankohtainen tällä hetkellä, sivuaa Nokian lisäksi muutakin tietotekniikan saralta.

Paljon yksittäisiä yhden ihmisen blogeja joita on niin monta että niiden tutkiminen käy työstä. Näissä kuitenkin ongelmana kysymys miten paljon yksittäinen ihminen, joka ei saa palkkaa, jaksaa blogiaan päivittää. Palveluntarjoajina näissä näkyvimpinä olivat blogspot sekä blogger.

Myös blogien määrittely on vaikeaa, lasketaanko blogiksi vain pieni yhden tai muutaman ihmisen sivusto vai myös suuremmat, jopa kymmenen henkilöä sisältävät sivustot. Blogilista listasi myös nämä suuremmat sivustot, mutta itse en näitä laskisi blogeiksi vaan enemmänkin tiettyyn alaan keskittyneiksi uutissivustoiksi, koska esimerkiksi lähteet olivat aina liitetty tekstiin.


Tehtävä 5:


Mobiilipäätelaite tarkoittaa käytännössä puhekielessä älypuhelinta, eli puhelinta jossa on käyttöjärjestelmä ja jolla pystyy ajamaan laitteelle suunniteltuja sovelluksia.

Älypuhelin verrattuna ”tavalliseen” puhelimeen on hyvin erilainen periaatteessa kaikilta osin. Sana ”tavallinen” on tässä tapauksessa hyvin harhaanjohtava, sillä nykyään älypuhelimet ovat käytännössä syrjäyttäneet vanhan malliset puhelimet suurelta osin. Suurin ero on kaiketi käytettävyyssä, esimerkiksi Android pohjaisissa puhelimissa käyttöjärjestelmä mahdollistaa sovelluksien lataamisen, asentamisen ja suorittamisen. Näitä on saatavana ilmaiseksi Google Play kaupasta, ja sieltä voi löytää mitä ihmeellisempiä virityksiä. Vanhan malliset puhelimet eivät taipuneet tällaiseen, ja suurelta osin älypuhelimet muistuttavatkin kevyempiä versioita tietokoneen käyttöjärjestelmästä. Tätä korostaa myös se, että Android puhelimiin on saatavilla sovelluksia jotka ovat käytössä myös tavallisessa Windows-käyttöjärjestelmässä. Lisä erona tavallisiin puhelimiin myös nappuloita on karsittu, siinä missä vanha Nokialainen sisälsi numeronäppäimet ja muutaman muun nappulan, on tavallisessa älypuhelimessa vain muutama nappula, kaikki muut toiminnot on sisällytetty kosketusnäyttöön.

 Tehtävä 6:


Älypuhelimen käyttöliittymä on näkyvissä oleva kokonaisuus, jota edustavat esimerkiksi valikot, niiden visuaalinen suunnittelu sekä käytön helppous. Käyttöjärjestelmän tarkoitus on tuoda helposti esille käyttöjärjestelmän vaihtoehdot niin, että käyttäjän on nopea ja helppo omaksua miten laite toimii ja miten sitä käytetään.

Mobiilipäätelaitteen käyttöjärjestelmä on järjestelmän tärkein osa, ja se määrittää mitä laitteella pystyy tekemään. Se mahdollistaa laitteelle ladattujen sovelluksien asentamisen ja suorittamisen. Ilman käyttöjärjestelmää laite ei voisi toimia, näin ollen voidaankin puhua laitteen ”sydämestä”.

-Mobiililaitteen käyttöjärjestelmien valmistajat: Symbian OS, iPhone OS, Blackberry OS, Windows Mobile, Linux tai Palm OS.

Vain Android alustoilla on avoin lähdekoodi. Tämä näkyy muun muassa todella suuressa sovellustarjonnassa. Androidin valikoita tutkimalla on myös mahdollista kytkeä päälle sovelluskehittäjien asetukset.
 
- IOS ja windows phonella on tuettu CPU: ARM, moniydin. Androidilla tuettu CPU
ARM, MIPS, Power Architecture, x86, moniydin.

- Windows phone: ohjelmointikieli .NET C#, VB.NET, Silverlight, C/C++, WinRTP, DirectX
- IOS: ohjelmointikieli C, C++, Objective-C
- Android: ohjelmointikieli C, C++, Java

- Windows phone: paikallinen varmuuskopiointi Rajoitettu. Vain Zunessa, kun päivittää tai sitten 3. osapuolen ohjelmilla.
- IOS: paikallinen varmuuskopiointi Kyllä, erillisellä tietokoneella
- Android: paikallinen varmuuskopiointi Rootatulla puhelimella ja kolmannen osapuolen ohjelmilla.

- Windows phone: selaimen ominaisuudet (OS oletusselain, ilman lisäosia)
Trident pohjainen, pitää ikkunat auki, vaikka selain kaatuisikin, hakukoineina bing tai google, ei pysty käyttämään yksityistä selausta vakioselaimella
-IOS: selaimen ominaisuudet (OS oletusselain, ilman lisäosia)
Webkit pohjainen, suora internet-yhteys, pitää ikkunat pystyssä, vaikka selain kaatuisikin, hakukonevaihtoehdot: bing, google, yahoo, yksityinen selaustila on vaihtoehtona
- Android: selaimen ominaisuudet (OS oletusselain, ilman lisäosia)
Webkit pohjainen, suora internet-yhteys, useita hakukonevaihtoehtoja, yksityinen selaustila

- Windows phone: dokumenttien tuki (teksti, kuva) Microsoft Office mobile, PDF, TXT/RTF
-IOS: dokumenttien tuki (teksti, kuva) MS Office, iWork, PDF, Images, TXT/RTF, VCF
- Android: dokumenttien tuki (teksti, kuva) MS Office 03/07, PDF, Images, TXT/RTF

- Windows phone: audio ja videotuki
Audio: Mp3, WMA, AMR, AAC, AAC+, eAAC+
Video: H.263, H.264, WMV, MPEG4, MPEG4 HD, DivX, XviD
- IOS: audio ja videotuki
Audio: AAC, Suojattu AAC (iTunes), HE-AAC, Mp3, MP3 VBR, Apple Lossless, AIFF, Wav
Video: H.264, MPEG-4, M-JPEG
- Android: audio ja videotuki
Audio: AAC LC/LTP, 3GPP, HE-ACCV1, HE-ACCV2, AMR-NB, AMR-WB, MP3, MIDI, OGG, PCM/WAVE, WAVE. Erillisillä ohjelmilla onnistuu myös esim. WMA:n kuuntelu
Video: H.263, H.264, MPEG-4, SP, DivX, XviD, VP8

- Windows phone: kirjoitintuki
Ei suoraan, mutta saa ohjelman, jolla voi
- IOS: kirjoitintuki
AirPrint
- Android: kirjoitintuki
Ei sellaisenaan, mutta tarjolla on ohjelma, jolla voi käyttää Google Cloud Printtiä

- Windows phone: VoIP, SSH, OpenVPN tuki
VoIP on, ssh tarvitsee kolmannen osapuolen ohjelman, (open)VPN ei ole edes mahdollinen.
- IOS: VoIP, SSH, OpenVPN tuki
On muut paitsi OpenVPN, jota ei saa mitenkään
- Android: VoIP, SSH, OpenVPN tuki
On muut paitsi OpenVPN, joka tarvitsee kolmanne osapuolen firmwaren

- Windows phone: tethering tuki
WiFi hotspot
-IOS: tethering tuki
Bluetooth, USB, WiFi hotspot (rajoitteinen)
- Android: tethering tuki
Mobiili WiFi hotspot, USB, Bluetooth

- Windows phone: SDK alusta
Windows
-IOS: SDK alusta
Mac OS X, joka käyttää iOS SDK:ta


Tehtävä 7: 



Elisa Oyj (entinen Oy Radiolinja Ab)
-          Elisa yrityspaketti, puheluita 2500 min/kk tekstiviestejä 5000 kpl/kk internet-yhteys 100m Hinta: 42,40 €/kk

DNA Oy (entinen Suomen 2G/Finnet Verkot)
-          DNA:n yritysasiakkaille en onnistunut sivuilta löytämään mitään numerotietoa hinnastoista.

TeliaSonera Finland Oyj (entinen Sonera Mobile Networks Oy)
-          Sonera tarjoaa yrityspaketteja yrityksen koosta riippuen, paketit onkin jaettu pienille, keskikokoisille ja isoille yrityksille. Internet ja puhelinliittymiä ei ole yhditetty vaan ne täytyy tilata erikseen.
-          Sonera yritys 1000-paketti, puheluita 1000 min/kk tekstiviestejä 1000 kpl/kk, Hinta: 19,90 €/kk, sisältää 21m 4G netin.
-          Internet-yhteys 100m Hinta: 35 €/kk


Yksityisasiakkaille keskimääräisen paketin hinnat pyörivät samoissa lukemissa, mutta tarjouksien muuttuessa jatkuvasti on hyvin vaikea valita pysyvästi ”halvinta” vaihtoehtoa.

Saunalahti Huoleton 4G (tarjous)
-          Puheaika: 5000 min/kk, tekstiviestit: 5000 kpl/kk, data: rajaton.
-          Hinta: 29,90 €/kk


Sonera Sopiva Super
-          Puheaika: 1200 min/kk, tekstiviestit: 1000 kpl/kk, data: 10 gigatavua.
-          Hinta: 29,90 €/kk


Tele Finland Säästöpaketti huoleton + nopea netti (tarjous)
-          Puheaika: 5000 min/kk, tekstiviestit: rajaton, data: 10 gigatavua.
-          Hinta: 29,90 €/kk

Multimediaviestejä ei nykypäivänä juuri enää käytetä sillä ne ovat väistyneet puhelimien internet-liittymien tieltä.